27.3.2014

Toni R. Toivonen - Presence / Maalaus & Installaatio

TM-galleria - 12-30.3.2014

Uusi näkökulma pohjoiseen ekspressionismiin

Toni R. Toivonen: Presence - Maalaus & Installaatio, TM-galleria, 2014











Taiteilija Toni R. Toivosen näyttely TM-galleriassa on monella tavalla poikkeuksellinen. Näyttely käsittää sarjan maalauksia, installaation sekä sarjan kirjan sivuista tehtyjä taideteoksia. Poikkeuksellista on näyttelyn kokonaisuus, teosten korkea taso yhdistettynä taiteilijan nuoruuteen. 

Toivonen (s. 1987) on valmistunut Turun Taideakatemiasta vuonna 2012 ja hän suorittaa parhaillaan maisteritutkintoa Kuvataideakatemiassa. Toivonen on saavuttanut jo paljon, sillä hänellä on ollut töitä esillä New Yorkissa ja Lontoossa, jossa hänet palkittiin Cork Street Open Exhibition-kilpailussa 2010 ja 2012. Suomessa hänellä on ollut näyttely Turun Aboa Vetus & Ars Novassa sekä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa. TM-gallerian näyttely on Toivosen ensimmäinen gallerianäyttely Helsingissä.

Toivosen aiemmat työt ovat olleet lähinnä ihmispäitä esittäviä maalauksia, tosin eivät muotokuvia sanan klassisessa merkityksessä. Päät ovat muuttaneet matkan varrella muotoaan ja TM-gallerian näyttelyssä olevat teokset ovat lähes abstrakteja. Kuitenkin taiteilija on niissä henkilökohtaisesti läsnä syntyprosessista aina viimeiseen hikipisaraan. Toivonen käyttää materiaaleja monipuolisesti ja on jo aiemmin maalannut rauta- ja messinkilevylle käyttäen hyväksi paperikuvia ja muuta kollaasiamateriaalia.

Presence-näyttely kiinnittää huomion todella tyylikkäällä ripustuksella sekä taidokkailla, eri materiaaleja yhdistävillä maalauksilla. Maalauksia voi pitää jatkumona abstraktiin ekspressionismiin, mutta niissä on selvä pohjoinen ja vahva personaallinen leima.

Toni R. Toivonen: Jonkin on hajottava, ruoste, pigmentti ja vuoden 2013 alkuperäinen teos (rauta, paperi, muistesuihkutuloste), 2014



Näyttelyn avaavan teoksen Jonkin on hajottava pohjana on vuonna 2013 valmistunut teos, jonka materiaaleina olivat rauta, paperi ja mustesuihkutuloste. Nyt esillä oleva lopullinen teos on alkuperäisen teos pigmenttien ja ruosteen käsittelemä teos. Valmis teos on maalauksena komea ja tuo mieleen viitteitä abstraktista uusekspressionismista. Samalla se liittyy taiteilijalle tärkeään teemaan katoamisen ja kuoleman merkityksellisyydestä  Hänen teoksensa käsittelevät filosofisella tasolla dualistisia teemoja kuten rakentaminen-poistaminen, toivo-epätoivo, viha-kauneus ja elämä-kuolema. Katoavaisuus näkyy maalauksissa, joissa eroosio muuttaa jo tehtyä työtä sekä komeassa mustavalkoisessa sarjassa liidulla liitutauluille tehtyjä maalauksia. Niiden olemassaolo on vain yhden pyyhkäisyn varassa. Tekotavaltaan ne tuovat mieleen Per Kirkebyn liitutaulumaalaukset.

Neljästä liitutaulumaalauksesta minulle henkilökohtaisesti korkettavin oli Kaikki värit yhtyvät mustassa, jossa liidun lisäksi materiaalina on käytetty ruumiin nesteitä. Tässä samoin kuin Läsnäolo/Yksinäiset yöt -teoksessa taiteilija on käyttänyt ruumistaan maalauksen tekemiseen. Läsnäolo on parisängyn kokoinen messinkilevy, jolle maalaus on syntynyt taiteilijan yksinäisyydessä nukuttujen öiden hiestä ja rasvasta. Näin taiteilija on pysyvästi osa teosta nyt vielä pelkistetymmin kuin Yves Kleinin maalauksissa.



 
Toni R. Toivonen: Kaksikymmentäseitsemän, Kaikki värit yhtyvätt mustassa ja Ajattelen itseäni jatkuvasti tulevaisuudessa menneessä muodossa, liitutaulu, puu, liitu, 2014.
Lattialla installaatio Kun olimme kuolemattomia, kuolleena syntynyt karitsa, hengityskoneistö, 2014.





Katoamisen tematiikkaa käsittelee myös installaatio Kun olimme kuolemattomia, jossa gallerian lattialla makaava ja hiljaa hengittävä musta, kuolleena syntynyt karitsa on pienen kokonsa vuoksi vaarassa jäädä jalkoihin ison galleriatilan lattialla. Näyttämällä teoksen haavoittuvaisuuden Toivonen tuo esille kaiken elämän katoavaisuuden.

Toivosen Helsingin debyyttinäyttely on kokonaistaideteos. Taiteilijan henkilökohtainen suhde ja ote teoksiinsa nostavat ne tavanomaisen uusekspressionismin yläpuolelle. Toivonen asettaa riman korkealle seuraaviin näyttelyihinsä. Hän näyttää olevan uuden polun päässä, joka voi johtaa moneen suuntaan.

★★★★☆






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti